Tämä on Howdy
Howdy perustettiin keväällä 2020. Lähtökohtana oli palava halu auttaa erilaisia yrityksiä hyvässä henkilöstöjohtamisessa ja into kehittää uusia toimintatapoja liiketoiminnan tueksi. Erityinen sydämenasia oli myös työkykyjohtaminen ja terve ja omasta hyvinvoinnistaan huolta pitävä henkilöstä. Perusajatus vuonna 2020 oli ja edelleen on, että henkilöstöjohtaminen ei ole rakettitiedettä tai kehityshankkeita, vaan hyvin arkista tekemistä yhteisiin tavoitteisiin pääsemiseksi. Hyvä henkilöstöjohtaminen on myös hyvinvoinnin perusta.
Meille on edelleen sydämenasiana lisätä työyhteisöjen hyvinvointia ja teemme sen vaikuttavasti ja asiakaslähtöisesti. Kaikki lähtee hyvästä suunnittelusta ja ratkaisun räätälöinnistä oli sitten kyseessä tunnistettu ja täsmällinen tai laajemman tilannekuvan kartoittamista edellyttävä tarve. Kaikessa tekemisessämme tärkeitä arvoja ovat:
- Aito asiakasymmärrys: Kuuntelemme tarkasti asiakkaidemme tarpeita ja tavoitteita, jotta voimme luoda heille räätälöityjä ratkaisuja.
- Yhdessä tekeminen: Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa jokaisessa vaiheessa, suunnittelusta toteutukseen hyödyntäen laajaa yhteistyöverkostoamme.
- Mitattavat tulokset: Toimintamme perustuu tutkittuun tietoon ja pitkään kokemukseen, jonka avulla varmistamme, että toimenpiteillämme on aitoa vaikuttavuutta.
Tiedämme, että sinäkin haluat tarjota työntekijöillenne hyvän työpaikan ja huolehtia heistä parhaalla mahdollisella tavalla. Me autamme työntekijöiden hyvinvoinnin edistämisessä ja hyvinvoivan työyhteisön rakentamisessa silloin, kun joudut priorisoimaan omaa aikaasi muihin tehtäviin tai kun tarvitaan ulkopuolista näkemystä ja osaamista. Miten voimme olla sinulle avuksi?

Yhteistyökumppanit:
Haluatko yhteistyökumppaniksi?
Töihin Howdylle?
Haemme terveysalan ammattilaisia.